Ken Ramirez: Kuinka opettaa eläin sanomaan “ei” ja milloin siitä on hyötyä

 

Luennon kuvaus:

Positive reinforcement trainers try to create a safe and nurturing learning environment for animals. When done properly, this makes the learning process fun, and the animal will participate in sessions eagerly. It is common for trainers to point out that their animals have the choice to participate, and that the lack of the use of punishment creates a stress-free working environment. Ken believes these statements to be true when everything is done correctly.

Choice and control have been proven to be powerful reinforcers for most learners. Trainers in recent years have explored how to provide more options in their training. Over the course of Ken’s career as a consultant and problem-solver, he has encountered situations where the relationship and trust between trainer and animal appear to have become strained for various reasons. In a few of the more extreme situations, Ken initiated a protocol in which the animal was taught how to indicate that it did not want to do a particular behaviour. In essence, this was teaching the animal to say “no!” In all four cases where this protocol was used, it resolved the problem behaviour and moved the animal and trainer back to a good working relationship.

In this Session, Ken will explore these case studies, describe the training process involved, and discuss the broader significance of this protocol. The Session will also compare and contrast the protocol to other types of training that are about teaching the concept of “no.” These other types of training will include intelligent disobedience work with guide dogs and “the all clear” signal in scent-detection work. These latter examples are very different protocols, and the differences will be discussed.

Ken will conclude the Session with a broader discussion of whether his “say no” protocol should be implemented with all learners. It is a unique protocol that is not widely used in the training community. After Ken shares the details of this protocol and his opinions about its use, there will be some time to engage in a discussion with the attendees.

 

Mitä valinnalla tarkoitetaan?

Luennon alussa käytiin läpi sitä, mitä “eillä” ja “valinnalla” tarkoitetaan eläinten kouluttamisessa. Käytämme kyseisiä termejä erilaisissa konteksteissa ja vaikuttaa siltä, että jokainen määrittelee ne hieman eri tavoin. Jotta voidaan ymmärtää Kenin konsepti aiheeseen liittyen, tulee myös kyseiset termit määritellä tässä yhteydessä.

Kenin mukaan eläimet tykkäävät valita, mutta se, mitä valinnalla oikein tarkoitetaan, on hieman hämärää. Käsitettä on melko hankala määritellä. Jos oikein kovasti pohditaan, niin luultavasti mikään tilanne ei oikeasti anna mahdollisuutta aitoon valintaan. Aito valinta on harvinaista, sen sijaan se on usein ikään kuin “pakotettua”. Esimerkiksi töihin meneminen: onko se oikeasti vapaaehtoista, jos uhkana on menettää työ ja sitä kautta elanto?

Jos eläin opetetaan sanomaan “ei” esimerkiksi koskettamalla kuonollaan targettia, emme tietenkään voi myöskään mitenkään tietää, mitä eläin oikeasti sillä hetkellä ajattelee. Voimme kuitenkin tarkkailla käytöstä ja yrittää tulkita “ein” merkitystä. Kun eläin koskettaa targettia, voi se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että se ei halua tehdä jotakin käytöstä. Toisaalta se voi myös tarkoittaa, että se on temppuna helpompi kuin pyydetty käytös. Targetilla on monesti myös pitkä vahvistehistoria, mikä osaltaan saattaa myös ajaa eläimen koskettamaan kohdetta. Loppupeleissä kaikki edellä mainituista esimerkeistä voidaan kuitenkin tulkita siten, että eläin sanoo “ei” tai tekee valinnan.

Ken tarkoittaa valinnalla tässä yhteydessä sitä, että eläimellä on mahdollisuus ansaita vahviste useammasta eri käytöksestä ja vaikka se valitsisi jonkin muun käytöksen kuin mitä kouluttaja pyysi, niin se saisi siitä huolimatta vahvisteen. Toisin sanottuna eläimen sanoessa “ei”, ei se siis tarkoita sitä, ettei se saisi vahvistetta lainkaan.

 

Positiivinen vahvistaminen ja valinta

Valinta on ensisijainen vahviste, sillä esimerkiksi luonnollinen valinta suosii niitä yksilöitä, jotka kontrolloivat ympäristöä omalla käytöksellään. Positiivinen vahvistaminen ja valinta kulkevat myös käsi kädessä. Kuten tiedämme, positiivinen vahvistaminen purkaa paineita sekä stressiä ja sen myötä rentouttaa eläintä. Arjessa on kuitenkin asioita, jotka saattavat monesti olla eläimelle epämiellyttäviä. Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi kynsien leikkuu tai vaikkapa korvatippojen laittaminen.

Sijoittumiskäytökseksi kutsutaan sellaista opetettua käytöstä, jossa eläin asettuu johonkin tiettyyn asentoon toimenpidettä varten (kuten laskee leuan kämmenelle silmätippojen laittamista varten). Tällaisesta käytöksestä on tullut avainasia erityisesti eläintarhoissa ja akvaarioissa, joissa joudutaan jatkuvasti toteuttamaan erilaisia hoitotoimenpiteitä.

Sijoittumisen avulla eläin kertoo olevansa valmis hoitotoimenpiteeseen. Hoitaja ei jatka toimenpidettä, mikäli eläin ei ole asettunut paikoilleen ja kerro sitä kautta olevansa valmis. Eläimellä on myös aina mahdollisuus vetäytyä, jolloin hoitaja keskeyttää toimenpiteen. Kun sijoittumiskäytös on opetettu positiivisesti vahvistamalla, eläimet saattavat valita jopa kivuliaan tilanteen (kuten rokotuksen). Ken näytti muun muassa videon elefantista, joka asettui vapaaehtoisesti korokkeelle verikokeen ottoa varten.

Vaikka eläin olisikin koulutettu positiivisesti vahvistamalla, ei se kuitenkaan takaa aitoa valintaa. Sijoittumiskäytöksessä eläin ei saa vahvistetta, mikäli päättää vetäytyä. Hyvä kouluttaja on sellainen, joka osaa lukea eläimen käytöstä ja vastata siihen.

 

Kuinka Kenin projekti sai alkunsa

Eläimille on jo kautta aikain annettu erilaisia tilaisuuksia tehdä valintoja, mutta ne eroavat Kenin konseptista siten, että niissä eläin ei saa vahvistetta tehdessään “väärän” valinnan. Ken kehitti projektin alunperin sen vuoksi, kun eräs maitovalas alkoi turhautua uusien kouluttajien kanssa ja saattoi lähteä vallan pois koulutustilanteista. Kyseinen maitovalas oli koulutettu täysin positiivisesti vahvistamalla eikä sen kouluttamisessa ollut mitään ongelmia yli viiteen vuoteen.

Jossain vaiheessa akvaarioon palkattiin useampia uusia kouluttajia. Kyseinen maitovalas alkoi kieltäytyä eri käytösten toteuttamisesta uusien kouluttajien kanssa ja se saattoi vain uida pois, kun siltä pyydettiin jotain käytöstä. Maitovalas vaikutti todella turhautuneelta, vaikka positiivisesti vahvistamalla turhaumaa ei pitäisi esiintyä. Valas teki paljon virheitä ja pikku hiljaa ne kasaantuivat ja vahvistuivat.

Kun asiaa tutkittiin hieman tarkemmin, havaittiin, että tätä tapahtui erityisesti niiden kouluttajien kanssa, joihin valaalla ei ollut olemassa vahvaa suhdetta (toisin sanottuna erityisesti uusien kouluttajien kanssa). Sen lisäksi kouluttajat eivät olleet osanneet lukea valaan pieniä merkkejä turhaumasta tarpeeksi ajoissa. Kouluttajat myös käyttivät valaan kanssa LRS:ta väärin, jolloin siitä tulikin time-out. Lisäksi uudet kouluttajat kokivat paineita, mikäli valas ei heti toteuttanut pyydettyä käytöstä ja tämän seurauksena kouluttaja saattoi toistaa vihjettä. Pikku hiljaa ongelmat valaan kanssa kasvoivat ja kasvoivat.

 

Ratkaisun esittäminen

Valaan kohdalla pohdittiin sitä, että tunsiko se menettäneensä valinnan mahdollisuuden ja alkoi sen myötä kieltäytyä kaikesta. Esimerkiksi pyydettäessä sitä ojentamaan pyrstö verikokeen ottoa varten, se vain ui pois. Ken alkoi pohtia, voisiko valaan opettaa sanomaan “ei” ja sitä kautta lisätä sen mahdollisuutta valita ja sen myötä antaa sille enemmän itsevarmuutta.

Ken myös halusi, että vaikka valas sanoisi “ei”, saisi se siitä huolimatta vahvisteen (eli tässä tapauksessa kalan). Valaalle opetettiin, että mikäli se ei halua toteuttaa jotakin pyydettyä käytöstä, on sillä mahdollisuus koskea altaan reunalla olevaan poijuun, josta se saisi kalan.

Akvaarion henkilökunta epäili vahvasti Kenin ideaa. He pelkäsivät, että mikäli valas opetetaan sanomaan ei ja se saa siitä aina vahvisteen, niin loppupeleissä se ei suostuisi tekemään enää mitään muuta kuin koskettelemaan poijua. Ken kuitenkin haastoi henkilökuntaa kysymällä, että miksi ihmeessä eläin toimisi niin, jos kouluttaminen on positiivinen tapahtuma? Jos eläin valitsee aina “ein”, ei se koe koulutustapahtumaa miellyttävänä ja silloin pitää huolestua.

 

Opettamisen vaiheet

Ensin valas opetettiin koskemaan poijua. Tämän jälkeen poiju oli aina läsnä altaan reunalla, kun valaan kanssa tehtiin töitä. Kun kouluttaja pyysi esimerkiksi valasta pyörimään, oli sillä mahdollisuus koskea myös poijua pyörimisen sijaan. Molemmista käytöksistä valas sai samanarvoisen palkan, eli yhden kalan.

Koko konseptin sisäänajamiseen meni neljä kuukautta. Ensimmäiset kolme viikkoa valas ei suostunut tekemään mitään muuta kuin koskemaan poijua, erityisesti uusien kouluttajien kanssa. Kenin mukaan vaikutti siltä, että valas halusi ensimmäiset viikot testata eri kouluttajien kanssa sitä, että saako se todella vahvisteen poijun koskettamisesta, vaikka siltä saatettiin pyytää jotain aivan muuta.

Kun valas tajusi, että sillä todella on mahdollisuus valita, alkoikin se vastata kouluttajien vihjeisiin. Neljän kuukauden jälkeen valas teki pyydetyistä vihjeistä 100 % oikein sellaisten kouluttajien kanssa, joihin sillä oli hyvä suhde. Jos valaalla oli heikko suhde jonkin kouluttajan kanssa (eli kouluttaja oli uusi), onnistui hänenkin kanssaan tehdyistä tempuista kuitenkin yli 80 %.

 

Projektin hyödyt

Kyseistä konseptia on sittemmin kokeiltu erilaisten eläinten kanssa. Ken muun muassa näytti videon koulutustilanteesta koiran kanssa, jossa pieni kohde roikkui koko koulutustilanteen ajan kouluttajan vyöllä. Koiralla oli siis aina mahdollisuus tökätä kuonollaan kyseistä targettia, mikäli ei jostain syystä osannut/pystynyt/halunnut toteuttaa pyydettyä vihjettä.

Kaikki tilanteet ovat olleet sellaisia, joissa eläin on kadottanut intonsa koulutustilanteisiin ja kokenut suurta turhaumaa. Valinnanmahdollisuuden antaminen on tehnyt kouluttamisesta mukavampaa eläimelle ja antanut lisää itsevarmuutta. Ken näytti tilastoja, joita oltiin kerätty näistä tapauksista: loppupeleissä (eli muutamien viikkojen jälkeen) kaikki eläimet valitsivat “ein” alle 2 % kaikista pyydetyistä vihjeista, eli onnistumisprosentti oli hyvin korkea. Havaittiin myös, että jos eläin teki virheen, niin se hakeutui itsenäisesti koskemaan targettia. Target siis mahdollisti koulutustilanteen sujuvan jatkuvuuden mahdollisista virheistä huolimatta. Jos ympäristö oli todella haastava (esimerkiksi paljon hälyä), niin myös silloin eläin hakeutui herkästi koskemaan targettia.

Ken oli sitä mieltä, että tämän kaltainen konsepti on erityisen hyödyllinen silloin, kun kouluttajalla ei ole hyvää suhdetta eläimeen tai kouluttaja ei osaa lukea eläintä tarpeeksi hyvin. Mikäli eläintä koulutetaan positiivisesti vahvistamalla ja kouluttaja osaa lukea eläimen käytöstä, niin eläintä tuskin tarvitsee erikseen opettaa sanomaan ei. Erityisen käytännöllinen tämä kyseinen konsepti on sellaisille kouluttajille, joilla on juurikin vaikeuksia lukea eläimen käytöstä (kuten lapset tai sokeat henkilöt).

Toistaiseksi tiede ei anna vastausta siihen, mitkä ovat tämän konseptin toimimisen mekanismit. Erilaisia näkemyksiä on kuitenkin paljon ja tilastot näyttävät, että se todella toimii.