Kategoria: Sheippaaminen

Naksutin vs. palkkasana

Naksutin vs. palkkasana

Naksutinkoulutuksessa naksutinta käytetään oikean toiminnon merkkaamiseen. Kun eläimen käyttäytymistä aletaan muotoilemaan ns. tyhjästä sen oman tarjoamisen kautta, kutsutaan tätä koulutusmuotoa sheippaamiseksi. Eläin tietää tehneensä oikein kuullessaan naksautuksen, eli naksuttimen ääni toimii eläimelle merkkinä kouluttajan toivomasta käyttäytymisestä. Naksuttimen sijaan jotkut saattavat kuitenkin suosia enemmän suullista äänimerkkiä, esimerkiksi “hyvä” tai “jes“, merkatessaan haluttua toimintoa. Yksi yleisimpiä kysymyksiä…

Kirjoittanut Tiia 20.7.2018 0

Hyödyllinen käsikosketus

Hyödyllinen käsikosketus

Kohdetyöskentelyksi kutsutaan sellaista harjoittelua, jossa mukana on jokin kohde, johon koiran tulee mennä tai jota sen tulee koskettaa esimerkiksi kuonollaan tai tassuillaan. Yksi yleinen kohdetyöskentelyn väline on kosketuskeppi. Kun koira on opetettu esimerkiksi tavoittelemaan keppiä kuonollaan, voidaan keppiä hyödyntää erilaisten käytösten opettamisessa. Toinen yleinen kohdetyöskentelyn apuväline on ohjaajan kämmen. Käsikosketuksessa ohjaajan avoin kämmen toimii koiralle…

Kirjoittanut Tiia 6.7.2018 0

Vihjeen lyhyt oppimäärä

Vihjeen lyhyt oppimäärä

Vihje, käsky, komento…? Käytämme koirien kanssa tietoisesti usein verbaalisia vihjeitä, kuten “istu” tai “tänne“. Vihje voi kuitenkin olla oikeastaan mitä vaan; se voi olla käden heilautus, jokin esine, valomerkki, kouluttajan silmien liike tai ylipäätään mikä tahansa muutos ympäristössä. Meille ihmisille esimerkiksi tummat pilvet saattavat toimia vihjeenä pysyä sisällä, sillä ne ennustavat usein sadetta. Sheipatessa koiralle…

Kirjoittanut Tiia 30.6.2018 0

Mistä on hyvät sheippaajat tehty?

Mistä on hyvät sheippaajat tehty?

Taitava sheippaaja etenee pienin askelin eikä siten ahnehdi liikaa kerralla. Hyvin usein sheippaamisen tehottomuus johtuu siitä, että otetaan aivan liian suuria harppauksia. Kriteeriä olisi nostettava pikku hiljaa: esimerkiksi sheipatessa koiralle kiertoa, alkuun vahvistetaan sitä, että koira vain katsoo kartion suuntaan. Tämän jälkeen nostetaan kriteeriä siihen pisteeseen, että koira ottaa askeleen kohti kartiota (tai mahdollisesti voidaan…

Kirjoittanut Tiia 27.6.2018 0